Aika on rajallinen, joten tiivistän.

Erosin, lähdin ystävänpäivän aattona ja sain oman kodin työpaikkani lähettyviltä. Rakastan omaa, pientä ullakkokotiani valtavasti. Sillä saralla kaikki hyvin. Yksinkin pärjää, vaikka ei se minulle sovikaan. Yhtään.

Hyvästelin, vanhat piirit ja tavat ja touhut. Hyvästelin myös eläinkatraani kolme jäsentä. Molemmat gerbiili-tyttöni nukkuivat pois viikon välein, ja muutama päivä sen jälkeen oli minun annettava lupa myös Muumi-kanimme nukuttamiselle. Se oli liian heikko kestääkseen vaatimaansa leikkausta. Se oli lopussa, kärsi, mutta yritti kaikkensa loppuun asti. Sen elämä olisi ollut liian kivuliasta, mutta luvata nyt että sen saa päästää pois.. Se on liikaa.
Se päätös ja lupa oli kuitenkin väistämätön paha. Ja sitä kannan sisälläni lopun ikäni. Yritän elää sen kanssa.

Raadan, töissä ja vapaalla. Työnarkomaniasta kärsinyttä äitiäni aina sairautensa takia halveksuneena olen sairastunut siihen samaan. Ei päivääkään pois töistä. Ei pysty. Pysyn kasassa sitä kautta. Olen Joku sitä kautta, elän enemmän. Ja juhlin ja juon ja viiletän itseni vapaalla piippuun. Pakko elää, ei voi jäädä paikalleen pohtimaan. Tulee liian yksinäistä ja paha olla.
Saattaisin tajuta jopa, miten pahaa teen itselleni. Mutta hengissä ollaan, ja se riittää.

Täytin keskiviikkona vuosia. Hyvää syntymäpäivää myms, niinpä niin.
Epäonnistuminen parisuhteessa ja eläinlasteni hoidossa.. Tästä jos ihminen vielä pahenee..