Mun käsi on puutunut. Ei siksi, että olisin istunut sen päällä tuntikausia ja sitten ihmettelisin, mistä moinen johtuu. Se on ollut puutunut nyt 1-2 viikkoa aina yhtäkkiä puutuen ja sitten jossain vaiheessa ollen ihan normaalia. Leimallista on fiilis, että käsi on väsynyt. Vasen käsi - ja mä en ole edes vasuri.

Ei mikään hirveen kiva fiilis asiasta. Viimesin puutumiskohtaus on alkanut nyt eilen illalla ja jatkuu edelleen.

Joku meni pieleen, kun mua kasattiin. Koko ajan kipeenä.

Hormonitoiminnan palautumista odotellen, jännitän edelleen kovasti koetta. Nyt kun se on ohi, joutuu jännittämään sitten tuloksia. Se on niin tuurista kiinni. Minä en mahdu kiintiöön, jolla lasketaan yo-todistuksen pisteet mukaan. Mun on siis pakko ollu saada kokeesta paljon pisteitä, että pääsisin sisään. Kovin epätodennäköistä.

Viikon päästä tulee mies kotiin. Se on kivaa, vaikka ikävää onkin, että ei tuu ku vasta silloin. Mua ahdistaa olla yksin. Toissapäivänä, kokeen jälkeen illalla varikset kävi mun ja koiran kimppuun lenkillä. Sain paskahalvauksen. Saamarin linnut. Sen lisäksi, yläkerran kusipäänaapurit eivät vaan osaa olla tappelematta. Torstai-perjantaiyönä heräsin siihen, kun kuulosti että tulee katto alas. Ne heitteli huonekaluja / toisiaan seinille ja huusivat. Pelkäsin ihan sairaasti. En milloinkaan ole niin peloissani, kuin öisin, jos herään johonkin ääneen tai tunteeseen jota en unisena osaa paikantaa tai jota en kykene ymmärtämään at the moment. Mä en tiedä kauanko kestän tota touhua. Ollaan asuttu tässä vasta nelisen kuukautta, vajaa viis kuukautta itseasiassa, ja toi on jotain ihan järkyttävää toi meteli. Ei kukaan normaali ihminen ees tappele noin..
Muutaman kerran on ollu pakko lähtee livohkaan koiran kanssa, kun ei vaan pysty kuuntelemaan sitä paskaa.

Kohta töihin. Onneksi ei ole kuin viiden ja puolentunnin päivä. Silti - evvk. On hippusen kipee fiilis. Mutta minkäs teet. Jonkun on tehtävä tässä talossa töitäkin.