On todella loppu fiilinki. Niin loppu, että en tiedä ylipäätään miten vaan elän ja huitelen eteenpäin ylipäätään. Mulla ei aika riitä. Paskat työvuorot, keskellä päivää, sulkee pois kaiken. Aivan kaiken. Ja kaikki vaan kusee niin rankasti, että ei tätä voi taas käsittää. Mä en ihmettele yhtään, miksi ihmiset heittää ittensä jojoon taloudellisen ahdingon keskellä - ei sillä, että mä niin tekisin. Mutta ymmärränpä kuitenkin, että kuin paljon voi vituttaa kun mihinkään ei ole varaa, mitään ei voi tehdä ja on vaan katottava vierestä, miten muilla on elämä ja siihen kuuluvia hienouksia.
Mulla on jumaliste nippu laskuja nastalla ilmotustaululla.
Ja ihan helvetillinen stressi siitä, kuinka esim. eletään loppukuusta. Vasta kuun puoliväli menossa. Missä rahat? Ei ainakaan meillä.

Jos mä en pääse sinne yliopistoon, en tiiä mitä mä teen. Pää hajoo sillon kyllä lopullisesti. Mä haluan jotain parempaa. Mä en vittu halua myydä jotain makkaraa koko lopun ikääni, en todellakaan. Mä haluan jotain niin muuta, ihan muuta! Mä haluan jonnekin muualle töihin. Jonnekin, ettei tarvitse tulla joka helvetin päivä joltain saamarin muikulta haisten himaan. Jonnekin, missä mä tienaan edes sen verran, että tunnen olevani ihminen.

Viikon päästä tulee tulokset. Hajottaa huolella. Onneksi ei ole paljoa aikaa jäädä miettimään. Töitä, kotiin (siivoamaan, laittamaan ruokaa, pesemään pyykkiä, ulkoiluttamaan koiraa..).. Siinä se. Missä elämä, täällä mym.

Yläkerta, tarttis taas kantoapua.