Se on kuulkaas kuusi puettu nyt sitten. Puolet koristeista, jopa uusia,
jäi laittamati. Miehen makuun kuusen koristeltuani (lue: kalju kuusi,
prkl..) olen aivan sippi. Miksei kaupungissamme myydä tavallisia
kuusenjalkoja? Miksi on kaikenmaailman pitsikoristeisia ja ällöttäviä
muoviämpäri-tyyppisiä viritelmiä! Minä tahdon perinteikkään
naapurinkaatotakorauta-jalan, onko se liikaa vaadittu?
On, eli ostin muovisen ämpärimallin. No, on se kyllä tukeva vaikka
muovia onkin. Parempi kuin ensimmäiseen kotiimme ostettu, järkyttävä
tarjousrutku! Kuusi kaatui sen varassa jos aivastit sadan metrin
säteellä. Ihan kiva joulu, kani juoksi kuusi suussa pitkin olohuonetta
ja imuri lauloi.
No mutta jokatapauksessa. Työpäiväni oli jälleen piiiiitkä ja rankka,
mutta kiva siltikin. Hallittu kaaos päti ja piti, ja sain kiitosta
omistajia myöten. Kyllä nyt hymyilyttää. Vaikka kotiinpäästyäni olenkin
ihan nuhju. Se tosin ei miestä ajatellen ole kivaa. Vaikka onhan sekin
ihan nuhju.
Huomaatteko? Puhun, jos mahdollista, entistäkin sekavammin. Se johtuu
määrittelemättömästä väsymyksestäni. Taidan laskea koiran makuuhuoneen
ikkunasta iltapissille ja painua sänkyyn. (Näin siis unelmissani, sillä
se olisi liian helppoa ollakseen totta.)
Ja vielä, haluan kertoa saaneeni ihan maailman ihanimman joulukortin.
Lukioaikainen ystäväni lähetti pienten poikiensa kanssa kortin, johon
molemmat vekarat olivat painaneet sormiväreillä kämmentensä kuvat!
Aivan ihana kortti, lämmitti mieltä hillittömästi. Kuinka he
muistivatkaan minua?!
Tämä leidi painelee nyt jatkamaan aherrusta. Mieshenkilö osallistui
muuten kuusenkoristeluun sijoittamalla uudet, kaikkein hienoimmat
koristeet pitkin kuusta. "Mä laitan tän kitaransoittelijan tänne." Ihan
miten vaan, itse kutsun sitä kyllä enkeliksi.
Fiilis: HALIPATSUIDAA.
keskiviikko, 21. joulukuu 2005
Kommentit