Se on kuulkaas kuusi puettu nyt sitten. Puolet koristeista, jopa uusia, jäi laittamati. Miehen makuun kuusen koristeltuani (lue: kalju kuusi, prkl..) olen aivan sippi. Miksei kaupungissamme myydä tavallisia kuusenjalkoja? Miksi on kaikenmaailman pitsikoristeisia ja ällöttäviä muoviämpäri-tyyppisiä viritelmiä! Minä tahdon perinteikkään naapurinkaatotakorauta-jalan, onko se liikaa vaadittu?
On, eli ostin muovisen ämpärimallin. No, on se kyllä tukeva vaikka muovia onkin. Parempi kuin ensimmäiseen kotiimme ostettu, järkyttävä tarjousrutku! Kuusi kaatui sen varassa jos aivastit sadan metrin säteellä. Ihan kiva joulu, kani juoksi kuusi suussa pitkin olohuonetta ja imuri lauloi.

No mutta jokatapauksessa. Työpäiväni oli jälleen piiiiitkä ja rankka, mutta kiva siltikin. Hallittu kaaos päti ja piti, ja sain kiitosta omistajia myöten. Kyllä nyt hymyilyttää. Vaikka kotiinpäästyäni olenkin ihan nuhju. Se tosin ei miestä ajatellen ole kivaa. Vaikka onhan sekin ihan nuhju.

Huomaatteko? Puhun, jos mahdollista, entistäkin sekavammin. Se johtuu määrittelemättömästä väsymyksestäni. Taidan laskea koiran makuuhuoneen ikkunasta iltapissille ja painua sänkyyn. (Näin siis unelmissani, sillä se olisi liian helppoa ollakseen totta.)


Ja vielä, haluan kertoa saaneeni ihan maailman ihanimman joulukortin. Lukioaikainen ystäväni lähetti pienten poikiensa kanssa kortin, johon molemmat vekarat olivat painaneet sormiväreillä kämmentensä kuvat! Aivan ihana kortti, lämmitti mieltä hillittömästi. Kuinka he muistivatkaan minua?!

Tämä leidi painelee nyt jatkamaan aherrusta. Mieshenkilö osallistui muuten kuusenkoristeluun sijoittamalla uudet, kaikkein hienoimmat koristeet pitkin kuusta. "Mä laitan tän kitaransoittelijan tänne." Ihan miten vaan, itse kutsun sitä kyllä enkeliksi.

Fiilis: HALIPATSUIDAA.