Samana päivänä parikin ikävää uutista. Ensinnäkin, vanhan ystäväni vastasyntynyt lapsi on joutunut hengityskoneeseen happivajeen takia. Nyt kuitenkin näyttää jo kuulemma paremmalta. Hyvä niin.

Sen sijaan yhtä onnellinen loppu ei ollut ystäväni veljellä. Vajosi koomaan viime viikolla, ja eilen illalla nukkui pois. Ystävä on voimaton, kertakaikkisen rikki. Sekaisin.
Minä kaukana, voimaton ja avuton. Millä auttaa toista, kun kaikkein pahin on kohdannut? Se ainut Sellainen ihminen.. Voi elämä.

Sitä ei todellakaan tule ajattelleeksi tarpeeksi usein, että tässä saatetaan elää itse kukin elämämme viimeistä päivää. Eihän sitä niin voikaan elää. Mutta jos joskus, aina silloin tällöin, muistaisi kiittää ja pitää niitä ihmisiä hyvänä, joita tietää kaipaavansa näiden mentyä tai itse poistuttua tästä maailmasta.

Kun ihmiset eivät pitäisi toisiaan itsestäänselvyyksinä. Menen sanomaan sen miehelle. Hyvää yötä.