Osaan eksyä melkein minne vain, ellei kyse ole Helsingin keskustasta
tai omista original-kotinurkistani. Muualle eksyn helpostikin. Ja ihan
pentuna harrastin eksymistä; eksyin tahallani, koska se on jännää.
Sama adrenaliini virtaa kyllä suonissani vielä nykyäänkin. On
jännittävää laajentaa kotinurkkiaan kävelemällä 2h johonkin suuntaan,
ja todeta siinä vaiheessa, ettei enää millään jaksaisi kävellä kotiin
asti - ja pyöriä sen jälkeen kolme tuntia kuin pieru nahkahousuissa
etsien jotain viitteitä siitä, että ollaan ylipäätään edes Suomen
rajojen sisäpuolella.
Tänään suonissani virtasi silkka kusi. Olin
kävellyt ehkä vartin, max. 25min kun tajusin, että nyt on hätä.
Sisukkaasti jatkoin eteenpäin. Olin lähtenyt koira ja kamera pykälässä
matkaan, ja syyskuvia oli saatava. Mikään kusihätä ei päivääni pilaisi.
Eipä.
En ole ikinä ollut niin epätoivoinen kuin tänään. Te ette voi
kuvitella, miltä tuntuu kuukautiskipujen lisäksi kävellä kuin Valentin
Kononen konsanaan pitkin ihan jotain hevon persettä, mankua koiralle,
jonka oli taas joka helvetin ojan penkkaa nuuskittava että "tule, tule
jo!". Pari tuntia pidättelin, olin todella tuskissani. Luulin jo
olevani lähellä kotia, mutta paskan marjat. Tattariharju, mitä hittoa..
Siellä siis. Vielä meni hetki, ennen kuin pääsin kotiin. Ja
itseasiassa, otin kuin otinkin kuvan - tuossa meidän roskiskatoksen
kulmalla. Pistin koiran pousaamaan siihen kun siinä nääs kukkii
köynöskukkaset vielä ihan täysillä. Kohta varmaan kuolevat, tulee pian
halla.
Nyt melkein vois kuunnella taas yli puolen vuoden
jälkeen Smakin "Hallan vaaraa". Mä himotan näitä teinibiisejä ja
bändejä ja laulajia, Ashleeta ja Smakia. Jälkimmäiseen kyllästyin
kuunneltuani levyn vajaat 10 kertaa läpi. Nyt taitaa olla tarpeeksi
kauan aikaa viime kuuntelusta, kun tulee jo ikävä.
Veljen syntymäpäiväillallinen meni hyvin. Mulla on maailman paras veli ja sisko. <3
(ja aika ihana mies, joka leppyy hernekeitolla ja sinappiraidalla.)
sunnuntai, 16. lokakuu 2005
Kommentit