En asu enää kotona. Pakkasin kassin maanantaina ja nyt loisin siskon nurkissa. Elämä alkaa alusta, toivottavasti parempana ja sellaisena, josta uneksin ikävinä hetkinä. Sydän rakastaa kyllä edelleen, mutta mieltä painaa niin perkeleesti, ettei kannata jatkaa. Ei minusta ole kenenkään kumppaniksi näin katkerana ja surullisena. Ehkä se toinen tajuaa sen joskus. Muutan aivan ihanalle paikalle nyt väliaikaisesti. Yritän tosin saada samasta kiinteistöstä myös omaa kotia jonotellen. Mutta katsotaan nyt. Pääsen takaisin Stadiin. Se tuntuu ihan hillittömän hyvältä. Ostin sen kunniaksi kahdet saappaat. Valehtelen. Ostin, koska yritin piristää itseäni. Melko tuloksettomasti. Mutta tosiaan. Nyt olen yksin.