Fiilis on kertakaikkisen paska. En osaa sitä paremmin sanoa. Paska mikä paska. On vaan.
En minäkään jaksa aina hymyillä ja tanssia tiputanssia - sinänsä melko
tervettäkin, sillä harvemmin kukaan jaksaa tiputanssivaa ihmistä
katsella edes sekuntiakaan. Nyt on vaan sellainen järkyttävä
kyllästyminen päällä. Sellainen, että tätäkö tämä mun elämä nyt on.
Lopun ikäni tässä, puuvillaiset yöhousut jalassa illasta toiseen
koneella ja asuntoilmoituksia selaillen, haaveillen Oikeasti Ihanasta
asuinpaikasta ja asunnosta. Ja elämästä, jota en elä.
Ja ikkunasyvennyksistä ja vanhoista ovista, lautalattioista ja kaikenlaisesta.
Puhuttiin eilen siitä, miksen minä halua asua täällä. En osaa tarkemmin
määritellä sitäkään, sillä ihmisethän on ihan yhtä hyviä ja pahoja
siellä kuin täälläkin, puhumattakaan tuolla. Mutta en vaan halua asua
täällä. Minä en kotiudu tänne, ja joka kerta käydessäni kaupassa tai
postissa tai vain tullessani metrolla kotiin, ymmärrän etten tottavie
haluakaan kotiutua tänne, mikäli on pienissäkään määrin mahdollista
muuttua sellaiseksi pubiruusuksi, joka tänäänkin kotiutuessani rääkyi
perkelettä kulmabaarin ovella.
Mutta ei minua pelkkä ikävä kaupunginlaita masenna. Ei vaan jaksaisi
vuosikausia toivoa jotain muutosta asioihin, jotka itselle ovat kovin
oleellisia - mutta tuntuvat toiselle olevan aivan yhdentekeviä.
Ihan kuin ei kiinnostaisi ollenkaan, vaikka katoaisin koko maapallolta.
Toteuttamisen arvoinen idea.
perjantai, 27. tammikuu 2006
Kommentit