Ostin Stockalta miehelleni Puuhapete-joulukalenterin. Olen vähintäänkin sekaisin.
Radio Novan Ile Jokinen sai minut melkein itkemään vauhkotessaaan
miesten älyttömästä purnauksesta koskien liikenneturvamainosta, jossa
miehet seisovat motarilla urputtamassa että "minä en ainakaan aja
ylinopeutta" tms. Olen siis todella sekaisin. Yksi iso sotku.
Väsynyt, sotkussa.
Ostin tänään Hetki-puuroja. Päätin elää niillä huomisesta lähtien.
Päätin, että tämä ruumis ei tästä enää leviä. On oltava jossain hyvä.
Työpäiväkin oli parempi; oli kaaosta, mutta en saanut haukkuja mistään
suunnasta. Positiivista siis, suorastaan. Lauantain kiukuttelevan
asiakkaankin olin kuulemma hoitanut omistajan mukaan aivan oikein. Hyvä.
Kuunnelkaa nyt. Tää pää on sekaisin. Onko mun jutuissa joskus ollut
joku tolkku, sitä en tiedä. Nyt tuntuu, että sanat karkaavat
näppäimistöltä kuin hiekka sormien välistä.
Hiekasta puheenollen,
antaisin oikean käteni, jos olisin tällä hetkellä Nerjan auringossa M:n
kanssa ottamassa aurinkoa. Tosin kädettömänä olisin ehkä vieläkin
vastenmielisempi näky kalpeine kinttuineni.
Ei apua. Mitä mä
puhun. Antaa olla. Tulispa mies kotiin. Kahvia. Jotain, ihan sama mutta
jotain. Onko tää vaan väsymystä? Ainakin se rinkeli on käytössä tasan
tarkkaan viimeistä kuukautta. Se ei sovi, se tekee musta sairaan. Ei
jouluvalojen edessä KUULU itkeä.
tiistai, 1. marraskuu 2005
Kommentit