Alle 20 tuntia. Mun pitäis siihen mennessä yhtäkkiä osata kaikki. Ei
tässä elämässä. Mä luulin, hetken jo luulin, että on mulla tässä jo
jotain hanskassa. Ei mulla ole edes hanskoja. On kylmäkin.
Voiko enempää pelottaa? Sydän hakkaa ihan hillittömästi. Millon musta
tuli pelkääjä? Jos joku lohduttaisi, purisin. Tulisi rauhoittelemaan.
Pelkopurija. Purrut sormen pielet auki. Kun niin pelottaa.
Nyt takaisin lukemaan. Hyödyttääkö se enää mitään? Eikö kaiken olisi
pitänyt jo olla päässä tähän mennessä? Miksei sitten ole? Missä kaikki
on?
Saako kadota ja jättää palaamatta? Ei tuottaisi
kenellekään pettymystä. Saisivat vaan ihmetellä. Mutta ei pettymystä.
Ei tarvitsisi selittää. Perun puheeni. Purkan rapsuttelu ei siis tule
kysymykseen. Tapaatte minut luultavasti Meksikossa, myymässä
lilja-kimppuja kadun varsilla.
Saako edes jättää menemättä kokeeseen? Toistamiseen..
keskiviikko, 8. kesäkuu 2005
Kommentit