Voi. Ja siitä tulee hyvänmakuista!

No, se siitä. Siivouspäivä takana, huomiselle jäi seinien pesua ja vaatekaappien siivousta. Miehen osallistuminen 9:n arvoista (-1 pojo siitä, että oma-alotteisuutta olisi saanut olla lisää ;). Se on hitsin hyvä mies kyllä. Vaikka istuukin nyt kuin hypnoosissa telkkarin edessä, pelaten jotain aivan naurettavaa rallipeliä, jossa on itse peliäkin naurettavammat musat.
Pelatkoon.

Mutta tuo ^ sai töitä! Tai onhan hänellä työtä nytkin, mutta tavallaan osa-aikaista. Päivällä kuitenkin edellisestä paikastaan soittivat, tarjosivat vakituista paikkaa! Mahtavaa! Työajat muuttuu siis normaaleiksi ja elämä voi viimein alkaa sellaisena..normaalimpana, kaiketi :D

Kunhan mullakin vaan olis jollain lailla varmasti pullat uunissa. Onneksi on vielä huominen vapaata. En kestäisi vielä mennä takaisin. Kuinka voikaan ahdistaa niin paljon mennä töihin? Kun pelottaa vaan koko ajan, että tekee jonkun isomman virheen ja se on sitte siinä. Noh, pitää pitää silmät auki. Mutta aika harva haluaa palkata mua töihin tekemään täyttä päivää maaliskuuhun asti, jonka jälkeen kesäkuun alkuun asti olisin poissa, ja sitten taas palaisin. En usko, että ketään kiinnostaa toimia hyväntekijänä ja turvata mun opiskelemaanpääsyäni moisella tavalla.

Kohta lähden ulos. Olen tuhonnut taas ihan kipeän satsin karkkia. Olo on kaksijakoinen; toisaalta olen tyytyväinen itseeni, kun sain siivottua. Toisaalta taas tämä läskiperseilyni ottaa kupoliin niin paljon, että en osaa pukea sitä sanoiksi. Musta tuntuu, että se ainut asia, missä olen ollut hyvä (olen ollut aina melko laiha), lipuu kauemmas ja kaueammas ja menetän siitä täysin otteeni. Kohta katson kuvista, kuinka joskus olin hyvä.