Eläkeläisillä on biisi nimeltä Humppabarbi, ja siitä tuo otsikon väännös.

Olen nimittäin pyörällä päästäni. Haluan hyvään kuntoon, haluan voida hyvin ja näyttää hyvältä. Haluan sitä aivan valtavasti. Samalla kuitenkin pelkään sitä jatkuvaa epäonnistumista ja pelkään luovuttavani taas. Toisaalta taas pelkään vetäväni sen taas aivan yli.

Katsoin ohjelmaa, jossa tyttö luisteli kauniisti ja puhtaasti, oli hyvässä kunnossa ja oli Hyvä. Hain välittömästi puntit makuuhuoneesta ja tein monta 10-20 sarjaa kolmella toistolla. Hetken päästä tajusin, etten saisi kipeänä huhkia niin, ja lopetin muutaman sarjan kuluttua, vaihdoin kanavan takaisin neloselle ja jatkoin "Amyn lailla"-sarjan katsomista.
En varmaan koskaan voi täysin hyvin. En ikinä ole tyytyväinen kehooni. Se ei koskaan vältä silmissäni, se on aina väärä. Huomaan kauhukseni haaveilevani luisevasta, muodottomasta ruumiista, ja hetkellisesti harkitsevani typeryyksiä. En minä sitä oikeasti haluaisi.Olla nyt luuta ja nahkaa. Mutta haluaisin tämän pullaksi kutsumani ylimääräisen silti pois.

Vaikka sanovat, että ei minussa ylimääräistä ole, niin minä sen ylimääräisen kyllä näen ja tunnen. Ei ole hyvä olla näin. Siispä, on alettava jälleen kuntoilemaan. Porvoossa asuessani, kuntoilin kovasti ja homma toimi. Voin hyvin.

Mietin hetken ja suunnittelen, sillä tärkeintä on saada kunnon ohjelma ja tarttua siihen heti kiinni.