En tiedä mistä ja miten aloittaisin. Uuden käyttöjärjestelmän myötä fontit ovat toisenlaisia - hämmennyn, sillä pelkään tekstin olevan ulkonäöllisesti yhtä typerän näköinen kuin tässä nyt.


Ero
Kaksi viikkoa sitten, noin, koneemme irtisanoutui pitkään jatkuneen epäluottamuksen päätteeksi. Sen saamat varoitukset ja siitä muodostunut, jopa talon ulkopuolelle kirinyt toivoton paskaluuseri kuva tekivät tehtävänsä, eikä suoranaista uloskantoa tarvinnut suorittaa.
Uutta konetta emme lähteneet heti palkkaamaan, vaan yritimme muutamaan otteeseen lämmitellä vanhaa sopimusta ja työsuhdetta uuteen uskoon, arvatenkin tuloksetta. Ajattelimme, että olisi helpompaa pitää vanha kettu talossa ja ehkä hieman paremmin oikeuksin (selän pesu useammin, yövapaat yms.) mutta turhaan. Se, mikä kerran meni, meni lopullisesti.


Humppabarbi kiinteytymisen kynnyksellä
Tämän kaksiviikkoisen aikana olen käynyt salilla, ihan oikeasti. Olen tehnyt ihan hillitöntä hikitreeniä nauttien joka hetkestä, venyttänyt päiviäni yöhön asti ja kokenut eteneväni kohti Jotain. Olen ollut niin iloinen ja ylpeä siitä.


Vakavampia
Sitten tapahtui jotain. Viime torstai-iltana huomasimme Mieshenkilön kanssa vanhemman kanimme turkin huovuttuneen, mitä sen ei pitäisi tehdä. Käpälöin eläintä löytääkseni lisää huovuttuneita kohtia kunnes tajusin kauhukseni piteleväni käsissäni pientä, nälkiintynyttä ja käytännössä luurangoksi laihtunutta ystävääni. Tuo pieni otus oli koko syksyn ollut hoikassa kunnossa, mutta ilmeisesti viikon sisällä pudottanut kaiken painonsa ja oli nyt siis jo todella huonossa kunnossa. Itsesyytökseni määrä on ollut valtavaa.

Aamulla soitin eläinlääkäriin, josta ensin neuvottiin vain pakkosyöttämään eläintä, sillä kuvittelimme molemmat syyn olevan tuossa Justiinamaisessa tyttökanissa, joka syö paitsi oman niin myös kaikkien muiden ruoat mielellään. Se onkin paksussa kunnossa, mikä viittaisi juuri tuplaruokintaan.
Töiden jälkeen marssin eläinkauppaan hakemaan tukevaa ruokaa nälkäiselle, ja sainkin kuulla olevani aivan väärillä teillä. Kuvailemani oireet ja kanin tila viittaisivatkin suoliston tilan etenemiseen kohti kuoliota. Vika ei olisikaan Essi-elopainossa vaan jossain muualla. Sairaalla kanillamme olisikin siis joku psyykkinen tai fyysinen syy, miksei se pysty syömään.
Illalla huomasin jotain outoa laihtuneen kanin käytöksessä. Se tuli tuskaisen oloisena, nälkä silmistä huutaen syömään, muttei kyennyt syömään mitään. Se ei pystynyt syömään. Sain ajan eläinkauppiaan suosittelemaan paikkaan vasta lauantaille, mutta en kyennyt odottamaan siihen asti. Kiikutin jäniksen lähimmälle eläinlääkäriasemalle, jossa sillä todettiin ummetus. Sitä nesteytettiiin, se sai lääkkeitä ja se passitettiin kotiin parafiiniöljytujauksen päätteeksi.

Silti, minusta oli omituista, ettei se kyennyt syömään kuin pehmeää. Heinä ei enää mennyt alas. Aamupäivällä sitten tein sen siirron, että järjestin tilalleni töihin toisen ihmisen, painelin taksilla hakemaan Muumiani kotoa, samalla taksilla takaisin päin toiselle arvostetulle eläinlääkäriasemalle ja asianmukaiseen hoitoon. Ja niin sieltä vain löytyikin vika suusta. Infektio, joka teki jo niin kipeää toisessa leuassa, ettei pureskelu enää ollut onnistunut hetkeen.
Avuttomana seurasin vieressä tapahtumia. Kani pois, kani takaisin huumauksen jäljiltä tokkuraisena, kani tiputukseen, kani kyynelkanavienhuuhtelussa.. Sydäntäni lämmittivät Muumin saamat kehut ja se antaumus, millä jokainen sillä asemalla työskenteli. Rakasta ötökkääni kutsuttiin koko ajan nimeltä, sen voinnista pidettiin todella huolta ja saatesanoiksi minullekin sanottiin, että "soita sitten heti, jos tarvitset jotain." Olimme molemmat hyvissä käsissä, ja Muumi sai oikean diagnoosin ansiosta nyt oikeat lääkkeet ja hoito-ohjeet.

Olen joutunut nyt aamuin illoin ruiskulla antamaan sille suun kautta lääkkeitä ja nesteyttämään sitä. Sen ruokavalio on koostunut lähinnä kurkusta ja banaanista, sekä liian hyvistä mysleistään, joita on kivusta huolimatta pakko mutustella.
Äsken, kun kirjoitin juuri Herkulle sähköpostia Ihanien naisten asioista, näin todellisen edistysaskeleen. Se mupelsi heinää! Vähän, mutta kuitenkin. Se on paranemaan päin, näin toivon. Minä hoidan vielä sen kuntoon.



Tänään, äänestyspäivänä tehdään kunnon ruokaa, silitellään eläimiä ja käydään koiran kanssa äänestämässä. Onneksi meillä on tuossa aivan lähellä äänestyspaikka. Illalla juodaan kahvia kylki kyljessä ja seurataan vaalilähetystä, seurataan Muumin vointia ja soitellaan parit jännittyneet vaalipuhelut.

Ja teille, eläinihmisille. Ottakaa ne pienet rakkaat hetkeksi lämpimämpään syleilyyn, kuunnelkaa sitä tuhinaa ja olkaa kiitollisia siitä kaikesta. Minua vaivaa niin voimakas itsestäänselvyys-ajattelu ajoittain, että Muumin ollessa todella lähellä menehtymistä, en voinut uskoa sen tapahtuvan. Vaikka lääkäri sanoikin, ettemme olisi voineetkaan tämän nopeampaa reagoida, olen silti isolla kädellä tuolle jänikselle tästä velkaa. Se on Mainio otus.
Moniko jyrsijä odottaa isäntäänsä uskollisesti ikkunassa, ja painuu mökkinsä uumeniin nukkumaan vasta, kun tervehtimiset on hoidettu?

Ai niin. Viime yönä vanhalle koneellemme tapahtui ihme. Ystävämme lempeä kosketus ja varmat otteet tekivät vanhasta toimivan jälleen. Uusi asu ja ilme vievät aikaa totulla, mutta eiköhän se tästä. Alku näyttää hyvältä!