Näin unta, että sain lapsen. Pienen, pusuhuulisen tytön, jonka nimeksi piti tulla Anni, mutta nimesinkin sen Ireneksi. Unessa vauvani ympärillä pyöri äitini, kummisetäni ja lapsuuden "toinen äitini", naapurintäti. Naapurintäti on äitini paras ystävä ja parhaimman ystäväni äiti. Hassua, että hän oli nyt unessanikin.

Naapurintäti katsoi vauvaa ja minua, itkin onnesta ja jähmetyin paikoilleni. Olin niin onnellinen, etten osannut hetkeen tehdä muuta kuin valuttaa kyyneleitä. Kaikki olivat, naapurintäti etunenässä, sitä mieltä, että lapsi on aivan Irenen näköinen. Irene, suosikkisarjani Puhtaat valkeat lakanat mukaan, sopi kuulemma juuri minun lapseni nimeksi.

Pidin potkupukuista Ireneä sylissäni ja itkin. Kummisetä oli pukenut sille pienen lakin päähän ja raitapaidan, ja tummansiniset frotee-potkuhaalarit. Vauvalla oli pehmeät, liikutavat pusuhuulet ja ihanan pienet kämmenet, joilla se hapuili ilmaa ja yritti tarrautua minuun.

Mies tuli esiin unessani vain siinä vaiheessa, kun pohdin nimeä. Sanoin muille, että pitää toki kysyä mieheltäkin, sopiiko nimi hänelle. Ehkä vähäinen esiintulo johtuu miehen olemattomasta kiinnostuksesta vauvakuumettani kohtaan tai ylipäätään lastenhankintaa kohtaan. "Sitten joskus". Aivan niin.