Ensinnäkin; olemme hemmotelleet nuo tupsuaivot pilalle. Tämä oma huone (kyllä vain, hankimme huonetta isomman asunnon, lähinnä jotta kanit saavat omaa tilaa..) on ollut kyllä aivan viimeinen pisara tuohon hemmottelun mereen. Ei tunne pariskunta enää reviirikseen pelkkää häkkiä, joka sekin on kaksikerroksinen ja peräti 120cm leveä. Kanibanit puskee papanaa ja kusta minkä kerkiävät, minun juuri pesemälle lattialle. Ihan kiva, mutta nyt helähti häkki ja kalteribaari kutsuu.

23750.jpg

"Onkf meidän pakko?"

On.

--

Tänään on se mystinen päivä, jolloin Mieshenkilöllä on vuotuiset treffinsä joulupukin kanssa. Se taas tietää minulle helvetillistä viikkoa, sillä kiusaus mennä kurkkimaan vaatekaappeihin villapaitapinojen taakse (..siis, enhän mä tietenkään tiedä.. missä.. ne.. lahjat on. Yleensä..) tai rapisuttelemaan näkösällä olevia pussukoita. Olen ihan kersa, tässäkin asiassa, enkä millään malttaisi odottaa jouluun. Meillä on tapana ostaa jouluisin useampi lahja, joten nyt ollaan parina jouluna paketin avaamisen tuskaa helpottaaksemme avattu jo aatonaattona yhdet "pikkulahjat".

Näen itseni 45-vuotiaanakin hiipimässä nukkuvien lasteni huoneisiin ja tuikkaamassa pienen reiän pakettiin, jossa lukee päällä, liidulla kirjoitettuna "Äitille". Pienestä reiästä näkee jo vähän osviittaa tulevasta.

Syntinen, syntinen minä. Hävettää oikeasti, miten malttamaton sitä voi olla. Minulle ei koskaan voi kertoa, että minua odottaa yllätys. Pää hajoaa ennen yllätyksen paljastumista, ja jollain tavalla yritän onkia yllätyksen jo ennalta tietooni.
Eli, sen lisäksi, että sorrun lapselliseen ja törkeään tirkistelyyn, olen myös tyhmä. Pilaan itseltäni, sekä muilta sen yllätyksen suoman ilon.

Että hyvää joulua nyt sitten vaan.

--

Mieshenkilöllä on ilmeisen kuumat treffit joulupukin kanssa, kun puhelimeen ei jouda vastaamaan.