Eilen pistin Notting Hillin pyörimään kun menin nukkumaan. Oli niin yksinäinen olo, kun mies lähti töihin yöksi. Kyseinen leffa on - kyllä vain - lempileffani, kera Bridget Jonesien sun muiden. Ehdin katsoa leffaa siihen asti, kun Hugh kuulee kämppikseltään, että Julia on soittanut. Nauran elokuvaa katsoessani aina, itkenkin. Sanokaa, mitä sanotte, mutta se on vaan niin..ihana. :)

Joka tapauksessa, aion laittaa sen pyörimään taas. Tämä on viimeinen yö, kun mies menee töihin. Ja huomenna minäkin menen töihin taas. Olo on paska; en TODELLAKAAN haluaisi mennä töihin siihen paikkaan enää. Pakkohan se on. Olo on mainio; mies tekee viimeisen yövuoronsa, toivottavasti ikinä, ja käy huomenna sopimassa uudessa vakituisessa työssään aloittamisesta sun muusta. Hänellä alkaa viimein kunnon klo 8-16.00 työt. Olen siitä todella onnellinen, sillä on ikävää mennä nukkumaan kun toinen vasta valmistautuu töihin lähtöön. Aamulla kun heräät, tulee toinen töistä ja kömpii sänkyyn. Se on kamalaa.
Kaikkeen toki tottuu, kai. Mutta tähän en ole halunnut, enkä osannut tottua. Onneksi se loppuu. Ja mikäli kohdalleni ei osu mitään muuta duunia itselle, ei minulla ole enää kuin muutama hassu kuukausi kärsittävänä tuolla. Se on lohdullista.

Ja mistä se vikinä? Lennistä. Lenni-koira se vinkuu ja vikisee kun se tahtoisi peuhata ja leikkiä, kun minä haluan keskittyä elokuvaan - ja sitä kautta nukkumiseen. Arvioitu saapumisaika untenmaille on siis noin puolituntia.

Eli, kauniita unia kaikille. Myms vaipuu vanumaille. <3