sataisi lunta, olisin onnellinen.

Täällä, kaukana töistä, kahden päivän päässä sieltä, kaikki on hyvin. Kohta kömmin peiton alle, maailman ihanimman miehen kainaloon, katsomaan Star Warsia dvd:ltä. Hauva laukkaa luultavasti väliimme ja nukahdan mitä luultavimmin ensimmäiseen taistelukohtaukseen mennessä enkä siis pääse edes jyvälle juonesta (eipä sillä, ettenkö tuntisi juonia jokaisessa niissä leffoissa).
Näin meillä on hyvä. Pieniä rutiineja, jotka toistuvat aina, kerrasta toiseen, mutta jotka vain todistavat meille, kuinka vain me tunnemme toisemme.

Tunsin joskus naisen, jonka nimi oli Riitta Pulla. Hän komensi meitä oppimaan itseluottamusta ja hokeman "minä olen tässä, ja näin on hyvä". Kääntäisin sen niin, että "Sinä olet tässä, näin on hyvä".
Tai ehkä sittenkin "me olemme tässä, näin on hyvä."

Saako olla hetken aikaa onnellinen, ihan vain onnellinen? Hetkeksi unohdan kaiken pahan, Bushin, Irakin, pandemiat, kolmannen maailman, itsemurhatilastot ja kaiken muun - olen itsekäs siis.
Noni, nyt iski jo morkkis. Ei sitte.

Kivatsulle.com.

ps. meinaan siltikin kömpiä sinne sänkyyn nyt, ja olla ihan kipeen onnellinen. Kyllä.