Kiitos, rakas, että kaikesta huolimatta haluat elää kanssani.
Kiitos, Lenni-kulta, että valitsit minut ja olet siinä nytkin
kinttujeni alla. Kiitos, kanitsut ja terbat, että teette elämästä
jollain lailla elämisen arvoista silloinkin, kun on paha olla.
Kiitos, Pii ja M eilisestä illasta - maailma voi muuttua, mutta me ei erota ikinä, eihän.
Kiitos, J, että olet aina lähellä, vaikka välillämme onkin monta pimentoista vuotta ja kipeitäkin asioita.
Kiitos, äiti ja isä, että rakastatte toisianne vielä (rakastattehan?)
niin paljon, että kykenette olemaan ystäviä ja olemaan meille
esimerkillisiä vanhempia niin monessa asiassa.
Kiitos, sisko-rakas, kun olet olemassa ja niin läheinen, vaikka olemmekin monesti kuin yö ja päivä.
Kiitos, maailman ihanin pikkuveli, että otit, ja synnyit juuri minun ja siskon veljeksi, etkä kenenkään muun.
Kun katson tuossa edessäni puuhastelevaa laumaani; tukka pystyssä
varpaitaan pesevää Essiä, kylki-kyljessä kukkaruukussa köllöttäviä
siskoksia, korvat lepattaen koiraa tuijottavaa Muumia ja oman
hengityksensä tahtiin nyökkäilevää Lenniä, minut valtaa samaan aikaan
valtava ahdistus ja onni. On ilmiselvää, että tämä aavistuksen ehkä
tuhnuinen lauma on lähetetty minulle ihan silkkaa kiltteyttä. Ei
tällaista onnea ansaitse, en ainakaan minä. Kun onni on niin suurta,
valtaa pelko ja ahdistus mielen. Jonain päivänä nämä kaikki eivät ole
täällä. Jonain päivänä Lenni ei enää kulje rinnallani, eivätkä kanit
varasta raksuja sen kupista tai jyrsijät tuhoa juomapulloaan. Jonain
päivänä olen yksin. Niin yksin, etten ole ikinä eläissäni ollut, ja se
pelottaa.
Nämä karvaiset otukset ovat minulle niin kaikki kaikessa, ettei sitä varmaan kukaan voi käsittää.
Huomenna on vielä vapaata. Olen nyt halaillut ja pussaillut miestä ja
Lenniä sitten koko työviikon edestä. Ensi viikonloppuna lähdenkin
siskon kanssa maalaisserkkuja katsomaan.
Lumi lähti pois.
sunnuntai, 30. lokakuu 2005
Kommentit