Jälleen Herkun innoittamana kirjoitan tätäkin. Ensin ajattelin, etten edes kirjoita, mutta menköön.
Meidän niin kutsuttu Vuosipäivämme Mieshenkilön kanssa koittaa näinä
päivinä. Koska alkumme ei ollut kovin hehkeä, eikä mitään verrattuna
juuri Herkun kertomukseen Hepun ja itsensä alkuun, emme juuri muistele
tuota aikaa, saati vietä vuosipäiviä. Siitä on jo vuosia aikaa, olemme
kasvaneet - yhdessä ja yksilöinä, eikä sillä alulla enää niin väliä
olekaan. Vanhoja ei auta katua loputtomiin, sillä me emme ehkä olisi
tässä tänään, yhdessä, jos asiat olisi menneet toisin.
Sinä iltana Mieshenkilö tuli ystävänsä kanssa juhliini, ilman kutsua
mutta soitettuaan että saavatko tulla, kun kuulivat pirskeistä. Toki
saivat. Kaverukset hakivat parempaa ylle (oli toive näin) ja saapuivat
hilpeinä ja huolettomina paikalle. Minulla oli jo aiemmin samana vuonna
ollut säpinää Mieshenkilön kanssa, mistä ei tosiaan tullut mitään,
mutta nyt, joulun korvilla kaikki tuntui olevan toisin. En saanut
silmiäni irti hänestä. Muistan, kuinka olin aivan kuin huumattu.
Pörräsin idioottina hänen ympärillään, yrittäen saada hänen huomiotaan
hinnalla millä hyvänsä. Homma eteni tahattomiin ja tahallisempiin
hipaisuihin ja lopulta istuin hänen sylissäänkin. Sinä yönä, hän jäi
yöksi, oli ihana ja kiltti, huomaavainen. Pienen pussailun päätteeksi
sain nukahtaa hänen kainaloonsa, herätäkseni aamulla jalkopäähän
sammuneen ystävänsä epätoivoiseen mouruamiseen "särkylääkettääää...".
Voidaan, vielä yksityiskohdatkin huomioonottaen (joita en edes
paljasta) siis todeta, ettei alkumme suinkaan ollut niin hehkeä. Mutta
sitäkin onnellisempi olin.
Keitin pojille kahvia, Mieshenkilö oli edelleen ihana ja olin ihan
täpinöissäni. Saatoin heidät bussille ja sovimme että soitellaan.
Seuraavana viikonloppuna Mieshenkilö vei minut tyttöystävänään
kaverinsa pirskeisiin, joissa kuulin jos minkälaista ihmettelyä
Mieshenkilön kavereilta suhteestamme. Lähinnä, sanojensa mukaan,
ihmettelivät, mistä Mieshenkilö oli löytänyt minut. Hyvällä taisivat
tarkoittaa. Siitä illasta asti olemme olleet yhdessä melkein joka
päivä. Muutama kuukausi eteenpäin, ja asuin jo anoppilassa. Sen jälkeen
olemme muuttaneet useaan otteeseen ja tässä sitä vaan edelleen ollaan.
Vaikka alku koruton olikin, niin sen muistan ikuisesti, kuinka
onnellinen olin. Tänä päivänä olen huomannut olevani samalla tapaa
huolettoman onnellinen, sillä meillä on vaan niin hyvä olla nyt. Iän
myötä eräänlainen rauha on lasketunut maahan.
Tänään, olen Sinusta rakas niin kiitollinen, että haluan sen näyttää jotenkin. <3
maanantai, 5. joulukuu 2005
Kommentit