Päiväni alkoi huonosti koiran haukkuessa olemattomia makuuhuoneen ikkunan edessä. Seuraava harmaa pilvi taivaalleni syntyi noustessani laittamaan Muumi-kanin (joka muuten voi jo hippusen paremmin!) aamulääkkeitä kuntoon. Miespentele oli ottanut Minun salikassini sählyveskakseen! Siis minä nimenomaan sanoin, että uutta kassiani saa käyttää, JOS minä en mene salille. Täältä on aika lailla matkaa sinne, ja olisi mukavaa kuljettaa tavaransa perille ja kotiin kauppakassia paremmassa säilytysvermeessä. Vaan ei, ei tänään. Lapsellisesti, kirosanoja käyttäen haukuin miehen tekstiviestillä.
Nöyrästi anteeksi pyydellen mies sai minut heltymään ja marttyyrina kerroin meneväni sitten kai huomenna salille..


Todellisuudessa fiilis on nyt niin kinnas, että ei huvittaisi yhtään mikään. Ikävää, että minun on jokatapauksessa pakko lähteä keskustaan kuitenkin, hakemaan työavaimeni, jotka perjantain hässäkässä jouduin jättämään sen päivän tuuraajalleni.
Tuuraajasta puheenollen, pitäisikö askarella hänelle kiitoskortti ja viedä töihin joku yllätys.. Nyt tiedänkin, tasan tarkkaan minkä ostan! Tiedän, että hän haluaa sellaista suuresti ja tulee varmasti onnelliseksi siitä.


Sisko soitti ja tapaan hänet samalla reissulla kuin haen avaimet. Keskustassa on muutama kahvila, joissa olen kuin kotonani, mutta joissa olen aikanaan viettänyt aikaakin enemmän kuin kotonani. Niihin liittyy muistoja ja huolettomuutta, samalla tavalla kuin eilen telkkarista tulleeseen vuoden -99 Provinssiin. Itse en siellä ollut, mutta se musiikkitarjonta.. Him:in "When love and death embrace" ja Donkkareiden "Tule sellaisena kuin olet".. Isot hupparit, ystävän kannettava cd-soitin ja toisen ystävän ahdas huone. Soitettiin Donkkareita ja manattiin tyhmiä tyttöjä.

Kun tämä fiilikseni on näin sinisävyinen, se ei siis haittaa pätkääkään etten sinne salille tänään menekään. Parempi niin. Vaikka viikonlopun saleilut jäi tekemättä Muumin seuraamisen takia, niin olenpa itselleni armollinen ja annan luvan suoriutua siitä hikoilusta vasta huomenna. Tänään lataan akut työviikolle.


Kärsin eilen tuskaisesta suklaanhimosta. Olisin halunnut tehdä mokkapaloja, mutta päädyin lopulta mustikka- ja suklaamuffinsseihin. Äänestysreissulla haimme miehen ja koiran kanssa loput tarvikkeet leipomuksiin, mutta munia putiikissa ei ollut. Jäi siis tekemättä. Tänään on pakko tehdä, koska sen verran kovasti tekee nyt mieli kunnon suklaakakkua tms, että silmissä pistää.
Pahempaa tuskaa jostain saavuttamattomissa olevasta koin taas eilen. En tiedä mikä hitto mulla nyt on, mutta ihan rintaa puristi ja pala oli kurkussa, kun ajattelin pieniä vauvoja. Ikäni puolesta voimme unohtaa biologiset kellot täysin.