Juhlat menivät mukavasti jutellessa niitä näitä ja toki, purin minä
sydäntäni tästä päällänsä olevasta tilanteestakin.. Ilta oli nopeasti
ohi itse kemuissa, sillä kaupungin syke kutsui juhlakansaa. Kaikkia
muita, paitsi noita meidän miehiä. Muut sällit olivat housun lahkeet
läpättäen, hirveä hinku päällänsä lähdössä. Mutta ei nää peidän pojat..
Ne lähti paikalliseen tai minne nyt lähtivätkään, mutta Stadiin heitä
ei saanut. Siispä yöbussiin, ja nokka kohti keskustaa.
Tähän kohtaan tarina olisi saanut järisyttävän käänteen, jos olisin
saanut ajettua asiani läpi. Oli nimittäin lähellä, ettemme me,
muutenkin niin paljon kaupungissa juhlivat (not) daamit jääneet jo
puolimatkassa pois bussista ja tulleet taksilla sinne, missä ne
poikakullat oli. Tuli vaan epätoivoinen fiilis. En mä varsinaisesti
edes halunnut lähteä keskustaan, mutta en mä toisaalta halunnut jäädä
mihinkään lähiöbaariin "kotinurkillekaan".
No, menimme siis Stadiin. Uu.
Wanhaa kohtaan mulla oli valtavat odotukset, minkä takia se olikin
ensin vähän pettymys. En siellä siis koskaan ole käynyt, paitsi ihan
muissa kuin biletysmerkeissä. Tämä oli sillä saralla siis ekakerta.
Paikka oli ensin kumman hiljainen, vähän väkeä ja jotenkin absurdi,
tahmea meininki. Siitä se kyllä sitten lähti letkeytymään, ja olikin
kivaa! Parasta omalla kohdallani oli kyllä se, että sieltä puuttuivat
lähes täysin ne idiootit, jotka mitään kyselemättä liimautuvat kylkeen
kiinni. Siinä eilen vaikuttimena saattoi kyllä olla miespuolinen
ystäväni, vanha koulukaveri, joka auliisti otti sankariroolin ja lupasi
pitää "munanheiluttajat" kaukana meistä avuttomista, ilman miehiämme
liikkeellelähteneistä tytöistä. Kyllä siinä miehellä oli "paska duuni"
;)
Jossain vaiheessa ystäväni M:n puhelin oli kadonnut. Ja sitä etsiessä
ja pientä hässäkkää aikaan saadessa aikaa kului melkolailla. Onneksi
puhelin löytyi, narikan tädiltä. Ei se sitä ollu varastanu, oli
löydetty ja se nainen oli kaikessa ihanuudessaan laitellut viestiä
muutamille M:n puhelinmuistion tyypille että "sun kaverin puhelin on
minulla". -ja perään esitti lunnasvaatimukset! Ei sentäs.
Puhelin siis löytyi. Ilta oli muutenkin kiva. Oli kiva jorailla
synttärisankareiden kanssa, sillä molemmat on ihania ihmisiä, ja taas
viettää aikaa noiden lähimpien tytsyjen kanssa. Me aletaan pikkuhiljaa
olla aika tiivis trio. Musta tuntuu ainakin niin. Sillä lailla, että
välillä tulee vaan yhtäkkiä se mieleen ja on pakko hymyillä. Kyllä saa
olla kiitollinen. Vaikka ihan erilaisia ollaankin keskenämme, aivan
erilaisista lähtökohdista, niin silti. Eilenkin sitä vaan sheikattiin
bootya kimpassa. M:lle joku ulkomaalaissyntyinen juippi kävikin
huikkaamassa, että "You shake it well."
Aha.
Törmäsin myös valmennuskurssini ihmisiin, ja heidän vilpittömyytensä
siinä, kuinka pahoillaan he olivat omasta kohtalostani pääsykokeiden
kanssa, oli ihan liikuttavaa. Sitten he vielä naistenvessassa (ah, mikä
miljöö) menivät sanomaan kaikkea höpöä. Sanoivat että olen ihana
ihminen, mikä heidän suustaan, minulle, tuntuu liikaa pyydeltytä. Mutta
tosi hyvä mieli siitä jäi. Kiitos tytöt <3
Tapasin tanssilattialla myös seurakunta-ajoilta tutun sällin. Se oli
hulvaton jälleennäkeminen. Sitä ihmistä ei varsinaisesti ole ikinä
tullut mietittyä vuosien varrella. Ei me ikinä mitään sydänystäviä
oltu, mutta aina ollaan tultu juttuun ja hyvin. Nyt sen ihmisen
näkeminen oli kuitenkin kiva yllätys, sillä hänkään ei enää vuosiin ole
niissä porukoissa pyörinyt ja tuntui siis sillä lailla turvalliselta
törmätä juuri häneen. Kumpikaan ei ollut se osapuoli, "jonka seura ei
enää ole kelvannut" vaan toinen on jättänyt sen porukan. Me molemmat
ollaan jätetty. Kumpikin varmasti eri syistä, mutta kuitenkin. Tai
pikemminkin, vaan erkaannuttu sieltä pois tai jotain.
Joka tapauksessa, pilasin ilmeisesti sen tsäänssit pariin daamiin
puhkomalla niiden love-kuplan keskellä sitä Wanhan bileareenaa.
Kahlasin daamien läpi tervehtimään vanhaa ystävääni, jättäen daamit
katsomaan tilannetta järkyttyneenä. Sorry, ei pahalla - mutta oli pakko
moikata :)
Että sellainen ilta. Järkyttävän pitkä tilitys yhdestä biletysillasta,
kun mitään ei oikeastaan edes tapahtunut. Tunsin mä itseni välillä ihan
tädiksi.
Wow.
sunnuntai, 20. marraskuu 2005
Kommentit