Juhlat menivät mukavasti jutellessa niitä näitä ja toki, purin minä sydäntäni tästä päällänsä olevasta tilanteestakin.. Ilta oli nopeasti ohi itse kemuissa, sillä kaupungin syke kutsui juhlakansaa. Kaikkia muita, paitsi noita meidän miehiä. Muut sällit olivat housun lahkeet läpättäen, hirveä hinku päällänsä lähdössä. Mutta ei nää peidän pojat.. Ne lähti paikalliseen tai minne nyt lähtivätkään, mutta Stadiin heitä ei saanut. Siispä yöbussiin, ja nokka kohti keskustaa.

Tähän kohtaan tarina olisi saanut järisyttävän käänteen, jos olisin saanut ajettua asiani läpi. Oli nimittäin lähellä, ettemme me, muutenkin niin paljon kaupungissa juhlivat (not) daamit jääneet jo puolimatkassa pois bussista ja tulleet taksilla sinne, missä ne poikakullat oli. Tuli vaan epätoivoinen fiilis. En mä varsinaisesti edes halunnut lähteä keskustaan, mutta en mä toisaalta halunnut jäädä mihinkään lähiöbaariin "kotinurkillekaan".

No, menimme siis Stadiin. Uu.
Wanhaa kohtaan mulla oli valtavat odotukset, minkä takia se olikin ensin vähän pettymys. En siellä siis koskaan ole käynyt, paitsi ihan muissa kuin biletysmerkeissä. Tämä oli sillä saralla siis ekakerta. Paikka oli ensin kumman hiljainen, vähän väkeä ja jotenkin absurdi, tahmea meininki. Siitä se kyllä sitten lähti letkeytymään, ja olikin kivaa! Parasta omalla kohdallani oli kyllä se, että sieltä puuttuivat lähes täysin ne idiootit, jotka mitään kyselemättä liimautuvat kylkeen kiinni. Siinä eilen vaikuttimena saattoi kyllä olla miespuolinen ystäväni, vanha koulukaveri, joka auliisti otti sankariroolin ja lupasi pitää "munanheiluttajat" kaukana meistä avuttomista, ilman miehiämme liikkeellelähteneistä tytöistä. Kyllä siinä miehellä oli "paska duuni" ;)

Jossain vaiheessa ystäväni M:n puhelin oli kadonnut. Ja sitä etsiessä ja pientä hässäkkää aikaan saadessa aikaa kului melkolailla. Onneksi puhelin löytyi, narikan tädiltä. Ei se sitä ollu varastanu, oli löydetty ja se nainen oli kaikessa ihanuudessaan laitellut viestiä muutamille M:n puhelinmuistion tyypille että "sun kaverin puhelin on minulla". -ja perään esitti lunnasvaatimukset! Ei sentäs.

Puhelin siis löytyi. Ilta oli muutenkin kiva. Oli kiva jorailla synttärisankareiden kanssa, sillä molemmat on ihania ihmisiä, ja taas viettää aikaa noiden lähimpien tytsyjen kanssa. Me aletaan pikkuhiljaa olla aika tiivis trio. Musta tuntuu ainakin niin. Sillä lailla, että välillä tulee vaan yhtäkkiä se mieleen ja on pakko hymyillä. Kyllä saa olla kiitollinen. Vaikka ihan erilaisia ollaankin keskenämme, aivan erilaisista lähtökohdista, niin silti. Eilenkin sitä vaan sheikattiin bootya kimpassa. M:lle joku ulkomaalaissyntyinen juippi kävikin huikkaamassa, että "You shake it well."
Aha.

Törmäsin myös valmennuskurssini ihmisiin, ja heidän vilpittömyytensä siinä, kuinka pahoillaan he olivat omasta kohtalostani pääsykokeiden kanssa, oli ihan liikuttavaa. Sitten he vielä naistenvessassa (ah, mikä miljöö) menivät sanomaan kaikkea höpöä. Sanoivat että olen ihana ihminen, mikä heidän suustaan, minulle, tuntuu liikaa pyydeltytä. Mutta tosi hyvä mieli siitä jäi. Kiitos tytöt <3
Tapasin tanssilattialla myös seurakunta-ajoilta tutun sällin. Se oli hulvaton jälleennäkeminen. Sitä ihmistä ei varsinaisesti ole ikinä tullut mietittyä vuosien varrella. Ei me ikinä mitään sydänystäviä oltu, mutta aina ollaan tultu juttuun ja hyvin. Nyt sen ihmisen näkeminen oli kuitenkin kiva yllätys, sillä hänkään ei enää vuosiin ole niissä porukoissa pyörinyt ja tuntui siis sillä lailla turvalliselta törmätä juuri häneen. Kumpikaan ei ollut se osapuoli, "jonka seura ei enää ole kelvannut" vaan toinen on jättänyt sen porukan. Me molemmat ollaan jätetty. Kumpikin varmasti eri syistä, mutta kuitenkin. Tai pikemminkin, vaan erkaannuttu sieltä pois tai jotain.
Joka tapauksessa, pilasin ilmeisesti sen tsäänssit pariin daamiin puhkomalla niiden love-kuplan keskellä sitä Wanhan bileareenaa. Kahlasin daamien läpi tervehtimään vanhaa ystävääni, jättäen daamit katsomaan tilannetta järkyttyneenä. Sorry, ei pahalla - mutta oli pakko moikata :)

Että sellainen ilta. Järkyttävän pitkä tilitys yhdestä biletysillasta, kun mitään ei oikeastaan edes tapahtunut. Tunsin mä itseni välillä ihan tädiksi.
Wow.